13.08.2009
Oravien parissa
Olin huhtikuisena iltana vuonna 2006 kävelyllä Mustavuoresta kohti Mellunmäkeä. Minulla oli runsaasti aikaa, joten päätin katsastaa, mihin pellon reunaa pitkin kulkeva kävelytie vie. Saavuin vanhaan kuusimetsään, jossa kuului mustarastaiden ja punarintojen konsertti. Oli jo niin hämärää, etten enää saanut sen aikaisella kamerallani niissä valoissa minun taidoillani muuta kuin rakeista kuvaa. Keskellä metsää kulki vanha muhkurakivinen kärrytie, joka johti lähelle Mellunmäen metroasemaa. Siinä kävellessäni pimenevässä illassa päätin, että tulen tänne uudelleen päivänvalossa.
Saman vuoden vappuna päätin sitten lähteä tutustumaan tähän metsään tarkemmin. Tulin tällä kertaa metroaseman suunnasta alueelle. Huomasin, että vasemmalla puolellani oli iso kivi, jonka päällä oli auringonkukan siemeniä ja pähkinämurskaa. Laskin, että siellä oli lintujen lisäksi ainakin kymmenen oravaa. Minullakin oli laukussa maapähkinäpussi, jonka antimia olivat saaneet edellisellä kerralla maistaa Reposalmen kurret Laajasalossa. Yksi orava tuli ottamaan pähkinöitä kädestäni. Huomasin, että hän on naaras, jolle on äskettäin syntynyt poikasia, koska maito valui nisistä. Eihän tyttöä voinut kurreksi nimitellä, joten hänestä tuli Kurreliina.
Kurreliina
Kesäkuun alussa tutustuin poikaoravaan, joka oli tapaturmaisesti menettänyt toisen silmänsä. Myöhemmin sain kuulla, että kurren nimi oli Jacky ja että tämä oli ollut hoidossa erään eläinlääkärin luona. Jacky oli erittäin kesy ja kiltti orava. Se halusi aina hakea pähkinänsä ojennetusta kädestä. Ehkäpä se ei yksisilmäisenä kyennyt erottamaan hiekalle asetettuja pähkinöitä. Vammastaan huolimatta tämä orava oli vilkas ja elinvoimainen. Viime aikoina en ole enää Jackyä varmuudella nähnyt. Tosin viime kesänä, kun istahdin uuden kävelytien varrella olevalle penkille pakkaamaan kameratarvikkeitani laukkuun, viereeni samalle penkille istahti tumma oravapoika. Tällä oravalla oli kaksi silmää. Toivoin sydämestäni, että se oli Jacky, jolle oli asennettu uusi silmä.
Jacky
Ennen kuin tapasin Jackyn, tutustuin metsässä isokokoiseen ja erittäin kauniiseen oravaan, jolla oli pitkät korvatupsut. Luulin sitä ensin pojaksi, mutta kotona koneelta paljastui totuus. Tämä orava oli myös naaras. Kurreliina oli jo käytössä eikä tätä tyttöä voinut sillä nimellä kutsua. Ruokkiessani seuraavalla kerralla tätä oravaa paikalle saapuii äiti kahden pienen tyttären kanssa. Tytöt innostuivat heti kesystä oravasta ja rupesivat kutsumaan sitä kurreksi. Minä kerroin tytöille, että tämäkin orava on tyttö ja että Kurre on pojan nimi. Kesällä sain tietää, että tälle upealle naarasoravalle oli annettu nimi Nöpöstiina. Nöpöstiina pitää kuvaamisesta ja osaa poseerata. Se ilmeisesti tietää olevansa kaunis yksilö. Nöpöstiina on edelleenkin hyvissä voimissa ja häntä olen kuvannut eniten. Kun saavun paikalle ja kysyn, että onko se Nöpöstiina siinä, se katsella napittaa minua tummilla silmillään aivain kuin tuntisi nimensä.
Nöpöstiina
Vanhassa kuusimetsässä on myös runsaasti lintuja. Ruokintapaikoilla pyörii tali-, sini-, töyhtö-, hömö- ja kuusitiaisia auringonkukan siemeniä ja pähkinämursketta syömässä. Tiaisten joukossa on myös mustarastaita, keltasirkkuja, viherpeippoja, punatulkkuja ja hyvällä tuurilla myös korea närhi. Tikkalinnuista olen nähnyt siellä käpytikan, palokärjen ja pohjantikan. Kevätiltaisin metsässä soi laulurastaiden, peippojen ja punarintojen konsertti. Vappuna 2006, jolloin kävin ensimmäistä kertaa metsässä päivänvalolla, pääsin kuvaamaan kanahaukan, joka oli noin viidenkymmenen metrin päässä tieltä pellon reunassa syömässä viimeisiä rippeitä fasaaniateriastaan. Lähellä samaista peltoa tapasin viime joulukuussa pohjantikkapariskunnan kaatuneen kuusen kaarnaa kuorimassa.
Pohjantikka (naaras)
Pohjantikka (koiras)
Tätä kirjoitellessa syksy lähestyy kovaa vauhtia. Kun muut kuvauskohteet alkavat vähentyä, lähden taas lenkille Mellunmäen - Länsimäen metsään. Pähkinäpussi pitää olla ehdottomasti mukana oravia varten. Mellunmäen oravia on hauska mennä katsomaan. Ne osaavat ottaa pähkinät hyvin siististi kädestä. Yksikään talttahammas ei ole siellä osunut kipeästi sormilleni eivätkä sikäläiset kurret ole ollenkaan niin röyhkeitä kuin Seurasaaren tai hautausmaiden oravat. Laitan tähän blogiin jatkossa kertomuksia Mellunmäkeen suuntautuvilta kuvausretkiltäni.
Suoralinkki
